lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kellomekot, Frillamekot

 Ai ai, kun meinaa nuo heinät kutittaa, kun laitettiin tuonne nurmikolle istumaan.
Alkaa olla lastemme lapsista pienimmäiset yhden vuoden kynnyksellä.
Pitäähän sitä mummun vähän muistaa heitä.
Tässä yksi #kellomekko #frillamekko, jonka ompelin.

Tässä vähän isompia #kellomekkoja #kellohelmamekkoja #frillamekkoja. Kyllä niistä tuli ihan kivoja. Nyt vähän jähtyi tuo ilma, ettei ihan tarkene kellomekolla, mutta eiköhän se vielä lämpene ja voihan siihen laittaa alle vaikka pitkähihaisen paidan.
 Kevät on mennyt aika tarkasti, varsinkin vapaa-ajat ompeluhommissa. Mekkoja, pipoja legginsejä ym on tullut ommeltua.

Tein minä yhden mansikkamaan lisää, katsotaan nyt miten se alkaa kasvamaan. Tänä keväänä on pitänyt huolehtia kastelusta, kun on niin kuivaa.  Lämpöä on kyllä piisannut. Tänään rimmeröitiin mökillä apilikko, joka oli kasvanut hyvin pitkäksi ja tuuheaksi. samalla puhdistin mustikkapensaiden juuret ja toisen omenapuun alustan, toinen jäi vielä puhdistamatta, kun voimat loppu ja piti lähteä kotiin kahvin keittoon ja syömään. Eipä ne sieltä mihinkään  karkaa. Pitää sitten jonakin päivänä käydä ne vielä tekemässä.
-sinikka-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, vastaamme kommenttiisi mahdollisimman pian

UA-112766132-1