sunnuntai 18. tammikuuta 2015

KAULAKORU

Saatiin Naputiinaan paksuun nyöriin, tai vaikka huiviin laitettavia koruja.
Piti alkaa tekemään nyörikiekolla  paperilangasta nyöriä, että sai mallin, miten voi noita
koruja käyttää. Meille tuli useamman laisia niitä ja nyörintekovälineitäkin löytyy ja hyvin monenvärisiä paperilankoja, sekä muita lankoja ja nauhoja. Vahanauhasta vois tulla myös kivan näkoinen.
-sinikka-

lauantai 17. tammikuuta 2015

Kynttilälyhty

Kynttilälyhty
Virkkasin paperinarusta metallirenkaan ympärille varrasvirkkaus-, kiinteäsilmukka- ja pylväsrivi
vuoronperään. Varrasvirkkauksessa oli pahviputki johon koukin lenkit ja neljä lenkkiä laitoin sitten yhden helmen läpi. Valmiin virkkauksen kastelin erikeeperi- vesi seoksessa ja laitoin ämpärin päälle kuivumaan ja kovettumaan. Lopuksi virkkasin toisen pienemmän metallirenkaan toiseen reunaan. Tuolla tyylillä voi tehdä vaikka lampunvarjostimen. Kokeilin laittaa ledvalot tuohon, mutta ei oikein passanut.
-sinikka-
UA-112766132-1