lauantai 29. marraskuuta 2014

Paperikukkalyhty



Paperikukkalyhty

Vähän vähemmällä virkkauksella sain paperikukan tehtyä, kun hoksasin käyttää tukena lasipurkkia, jonka päälle virkkasin ensin kiinteilläsilmukoilla ja väliin varrasvirkkauksella päällisen. Kun sain purkin korkuisen virkattua, niin lisäsin ketjusilmukoita lähes metrin pituiseksi, jota kiinteilläsilmukoilla jatkoin edestakaisin noin parin sentin mittaisesti. Sen jälkeen vedin paperilankaa ja aukaistua paperinauhaa joka silmukasta sopivia lenkkejä, noin toistakymmentä senttiä pitkiä, josta muodostuu tuo kukka. Sitten vaan kääritään rullalle ja ommellaan että pysyy kasassa, keskelle laitoin nipun kimalle paperilangasta, johon liimasin punaisia helmiä kukan keskustaksi, alhaalta vielä työnsin ledvalot sinne sekaan. Sitten vaan purkki pujotettiin sinne sisään ja ommeltiin pohjasta vähän ristiin rastiin, että pysyy hyvin purkin päällä.
-sinikka-

torstai 27. marraskuuta 2014

Joulukortteja Encaustic art mehiläisvahamaalauksella

Joulu alkaa lähestyyn, niin piti alkaa harjoittelemaan joulukorttien tekoa.
Mehiläisvahalla saa aika kivoja kortteja, mukavaa värileikkiä.
Jos saa jonkun kortin omasta mielestä hyvän näköisen, niin yrittää saada toisen samanlaisen,
niin eipä tahdo onnistua, mutta joulun odotusta...

- sinikka-
UA-112766132-1