lauantai 28. maaliskuuta 2015

Peperiruusukranssi


Paperiruusukranssi
Meillä on Naputiinassa kaksi opiskelijaa Nivalan käsi- ja taideteollisesta opistosta Jedusta  työharjoittelussa. He ehtivät nyt tehdä erilaisia malleja. Viimeksi ovat taitelleet paperikukkia ja niistä tehdään erilaisia kransseja. Minäkin innostuin tekemään ja on  ollut jonkin aikaa mielessä, että metallilangasta taivuteltuna kehikko, johon sitten laitoin noita kukkia. Hain Haapaveden Jedusta Norasta puutarhalta pitkää pajua, josta kokeillaan tehdä myös kehikko. Yhteen paperiruusukranssiin laitettiin styrox rengas pohjaksi, johon piikillä reikiä ja siitä ruusun varret läpi pujoteltiin ja saatiin niin kiinnitettyä ruusut siihen renkaaseen. Kuvasin videon kun toinen harjoittelija taitteli paperiruusun, voitte käydä katsomassa ja jakamassa sen Naputiinan Facebookissa. Siitä näkee hyvin, miten niitä ruusuja taitellaan. Materiaalina on paksu paperinaru, josta leikattu 80 cm pitkiä pätkiä, jotka on avattu täyteen leveyteen. Sen jälkeen ne on halkaistu pituussuunnassa, toki voihan sen tehdä vaikka koko leveydestä, mutta silloin siitä tulee aika kookas. Varreksi on katkaistu 40 cm pitkä pätkä paperinarusta, joka on laitettu nelinkerroin.
Tosiaan Facebookissa näkee, miten se on valmistettu:)
-sinikka-

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Toukkapussi


Toukkapussi
Pitihän minunkin alkaa neulomaan toukkapussia, kun nuorimmainen lapsenlapsi on juuri sen ikäinen, että toukkapussista saa sopivan kokoisen kokeilemalla. Keltaisessa toukkapussissa on lapsenlapsi ja vaaleanpunasessa ja valko/ruskearaidallisessa on nukke. Minulla on noita lankoja hyvin runsaasti, että jos ensimmäinen tekele ei ole sopiva, niin voi tehdä useamman. Toukkapussit neuloin neulekoneella kaksi nurin ja kaksi oikein, huppuosan neuloin sileää neuletta, niin se ei vetäydy ruttuun päässä, vaan pysyy sileänä, ja tein sen samalla tyylillä, kun sukan kantapään. Hupun suuaukon neuloin käsin joustinneuletta ja päättelin hyvin löysästi, että pukeminen onnistuu hyvin. Ajattelin, että ehkä alaosan voisi jättää avattavaksi, jotta vaipanvaihtaminen olisi helpompaa ja toukkapussia ei tarvitsisi riisua kokonaan pois. Keltainen lanka on 3 koneneulontalankaa yhtämatkaa ja ruskea/valkoraidallinen ja vaaleanpunainen on puolet merinovillaa ja toiset puolet puuvillaa olevaa lankaa. Aika suloisen oloinen on lapsen päällä tuollainen pussukka ja aivan vastasyntynyt, joka tarvitsee lämmintä, niin on kyllä verraton.
UA-112766132-1