perjantai 31. lokakuuta 2014

Paperinarusta kukka virkkaamalla


Ohje paperinarukukan virkkaamiseen:

Aluksi tein 80 ketjusimukkaa ja sitä aloin kiertäämään kiinteillä silmukoilla. Virkkasin 7 kierrosta ympyrää. Sen jälkeen jatkoin pylväillä edestakaisin neljä kerrosta. 
Viimeisellä kerroksella otin 3 paperinauhaa, yden paperinarun ja yhden valkohopea paperinarun,
joita sitten yhtenä nippuna vedin joka pylvään välistä.
Alussa vedin vähän lyhkäsempiä nippuja, jotka jää kukan keskelle ja vähitellen vedin niput vähän pidemmäksi = kukan reunat. Seuraavaksi rullasin sen virkkauksen ja lopuksi ompelin pystyreunan, että pysyy koossa ja pystyssä. Lopuksi vielä pujotin paperinaruun helmen joka väliin tuohon ketjusimukka kohtaan, ettei jää reikiä.

Siinäpä se sitten on valmiina.

-sinikka-


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kuinka helppo ja nopea tapa neuloa huivi ottamalla peukalot puikoiksi!


Kyllä nyt intoa riittää , kun ei tarvitse ottaa muuta, kun paksumpaa lankaa ja alkaa neulomaan peukalot puikkoina ja vähän muutkin sormet siinä apuna. Nopsaan valmistuu huivi ja tulee aika muhkea . Lankana minulla oli Alfa- ja Kittenmohair lanka, eli kahta lankaa yhtäaikaa. mustassa huivissa oli vaan Alfa glitteriä lankana. Tein myös  Harmony-langasta ja pitää vielä kokeilla heijastavaa lumio lankaa millaista siitä tulee. Silmukoita laitoin noin 16 kpl, ei paljon enempää mahdu peukaloihin.  Baskereita neuloin neulekoneella ja vielä tupsu päälaelle, osaan virkkasin ruusukkeen, ohjeen löysin ninuskan blogista.
Siinä vielä muutama kietasu- tai tuubihuivi, osa puikoilla ja osa peukaloilla neulottua.
Valkoiseen huiviin meni kaksi Alfa- lankaa ja yksi kitten mohairlankakerä.  Kirjaviin huiveihin meni kolme Harmony lankakerää ja kaksi Alfa lankakerää
-sinikka-

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Huppupyyhe

Huppupyyhe 
Vähän isommalle lapselle ommeltu huppupyyhe, joka pysyy hyvin päällä.
Vauvojen huppupyyhkeet tahtoo käydä pieneksi, kun lapsi kasvaa, niin nyt on ommeltu
tällaisia  huppupyyhkeitä, joka vain vedetään päästä läpi, niin pysyy päällä, eikä tipahda vaikka lapsi juoksiskin. Uinti reissulla kätevä, vaikka uintikelit on tältä kesältä ohi, paitsi että uimahallissa. näitä olen ommellut eri värisistä froteista. On hyvin värikkäitä ja sitten näitä neutraalimpia värejä. Näihin  voi brodeerata nimen ja vaikka jotain kuvaa jos haluaa.
- sinikka-
UA-112766132-1